Polkumyyntitullimaksut aurinkopaneeleista häipyivät, ja samalla häipyi yli 10% hinnoistamme!

EU:n tullin 5 vuotta perimät tullimaksut (47,6%) aurinkopaneeleista lähtivät! Tämä on Suomenkin aurinkoenergia-alalla loistouutinen. Yhdessä yössä meidän aurinkopaneelien avaimet käteen -hinnoista lähti 6-15 %. Jos joskus kannattaa investoida omiin aurinkopaneeleihin, niin nyt.

Tekniikka & Talous kirjoitti asiasta hyvin 5.9.2018 näin: ”EU:n komissio otti 47,6 prosentin tuontitullin käyttöön 2013 havaittuaan, että kiinalaispaneeleita myytiin liki puolet halvemmalla suhteessa markkinoihin. Kiinalaisyhtiöt olivat tuolloin ottaneet haltuunsa yli 80 prosenttia EU:n markkinoista, ja niiden tuotantokapasiteetti oli 150 prosenttia koko maailman kulutuksesta. Tullit tulivat normaalin tullimaksun ja arvonlisäveron päälle ja enimmillään ne nostivat tuotteen hintaa jopa 60 prosenttia. Valtaosan tuonnista hoitavat yritykset, jolloin ne myös maksavat tullit ja siirtävät sen asiakkaalle. EU jatkoi tullien voimassaoloa maaliskuussa 2017, mutta päätti samalla tarkastella tilannetta uudelleen sekä aurinkopaneelivalmistajien, maahantuojien että käyttäjien kannalta. Nyt komissio on kääntänyt takkinsa tullimaksuja vastaan ja uskoo, että uusiutuvan energian tuotantotavoitteisiin yltäminen edellyttää aurinkopaneelien hinnan laskua.” Kuulemme usein asiakkailtamme, että ei vielä, hinnat tulevat vielä alas. Monia mietityttää, milloin on oikea aika investoida. Voimme sanoa, että oikea aika on nyt. IPCC:n uuden huolestuttavan ilmastoraportin mukaan ihmiskunnan tulisi tehdä täyskäännös päästöissään. Yksi keino tähän on erityisesti omakotitaloilla tai yrityksillä hankkia aurinkovoimala katolleen. Tilanne on ihan oikeasti huolestuttava – eiköhän kääritä hihat ja aleta hommiin?   Henrik Rousi Sons of solarin toimitusjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *